Journal

Björn Weckström — korutaiteilija

”Korulla voi olla muukin, kuin koristautumiseen liittyvä funktio, se voi olla taideteos.” Korutaiteilija ja kuvanveistäjä Björn Weckström on Suomen kansainvälisesti tunnetuin korumuotoilija, jonka suunnittelemissa koruissa on ainutlaatuinen, veistoksellinen muotokieli.

Taiteilijaprofessori Björn Weckströmin ura alkoi koruista. Hän valmistui Kultaseppäkoulusta vuonna 1956 ja erottui kurssillaan erityisen lahjakkaana ja luovana oppilaana. Alkuajan korut olivat ajan hengen mukaisesti pelkistetyn geometrisia ja valmistettu hopeasta, joka oli aikakauden ehdoton ykkösmateriaali.

Vuonna 1963 Björn Weckström otti vastaan kultaseppäkoulukaverinsa Pekka Anttilan kutsun tulla tämän perustaman Kruunu Korun muotoilijaksi. Anttila oli innostunut Weckströmin rohkeista kokeiluista ja uskoi tämän visioihin. Tämä oli lähtölaukaus antoisalle yhteistyölle ja uudenlaiselle korumuotoilulle. Yrityksen nimi muutettiin Lapponia Jewelryksi samana vuonna. Weckströmin ehdottama Lapponia nimi oli riittävän eksoottinen ja ymmärrettävä sekä koti- että ulkomailla.

1965 Rio de Janeiron kaupunki järjesti 400-vuotisjuhlansa kunniaksi korusuunnittelukilpailun. Kansainvälisen ja lukuisan osallistujamäärän keränneen kilpailun voitti Björn Weckströmin Kukkiva muuri -kaulakoru. – Kaikki muuttui kuin yhdessä yössä, Weckström muistelee. Himmeän röpelöiset, aitoa lapinkultaa muistuttavat korut saavuttivat nopeasti maailmanlaajuisen suosion. Pian tämän jälkeen Keski-Euroopassa myynnissä olleet Lapponian kultakorut myytiin loppuun. Lapponia vastasi kysyntään tuomalla markkinoille uusia näyttäviä lapinkultakoruja. Kansainvälisen suosion jälkeen Suomessakin lämmettiin uudenlaiselle designille.  

– Lapinkulta näyttäytyi minulle lämpimänä materiaalina, Weckström muistelee ja kertoo retkistään Lappiin ja kullankaivuumatkasta Lemmenjoelle 1950-luvun lopulla. Näillä retkillä Weckström inspiroitui aidon lapinkullan himmeästä hehkusta.  

Lapinkultakorujen kausi jatkui 1970-luvulla, mutta rinnalle Weckström oli suunnitellut jo paljon hopeakoruja erityisesti avaruushengessä. Kiintoisa kokeilu oli hänen ideoimansa korujen ja kellojen yhdistäminen. – Halusin luoda koristautumiseen ”total lookin” tuomalla Lapponian koruvalikoiman rinnalle samanhenkisiä rannekelloja kullasta ja hopeasta, kertoo Weckström. – Esittelimme kellot Baselin messuilla vuonna 1975. Rinnalle Weckström suunnitteli myös hopeaa ja akryyliä yhdistäviä kelloja, kuten Aikarauta- ja Aikasauva-nimiset futuristiset kellot.

Weckströmin korujen ajaton muotoilu ihastuttaa vuosikymmeneltä toiselle.
Kuvissa Aalto Internationalin mallisto stailattuna Weckströmin koruilla Fashion in Helsinki -muotinäytöksessä toukokuussa 2023.
Kuvat: Guillaume Roujas

Weckströmin avaruushopeakorut ovat erityisen rakastettuja ja keräiltyjä sekä Suomessa että ulkomailla. Avaruustematiikka risteili ajan hengen mukaan myös Weckströmin mielessä.
– Avaruus ei merkinnyt minulle vain ulkoavaruutta, vaan ihmisen omaa sisäistä tilaa (space). 1960-luvun lopulla Weckström oli kiinnostunut myös zen-buddhalaisuudesta ja meditaatiosta. Pienikokoiset hahmot hopeakoruissa kuvastavat ihmisen suhdetta ympäröivään maailmaan ja maailmankaikkeuteen. Aikakautensa mullistava tapahtuma, ihmisen astuminen kuun pinnalle, kiehtoi suuresti myös Weckströmiä. Nämä kaikki tekijät vaikuttivat avaruushopeakoruinani tunnettuihin koruihin, Weckström pohdiskelee.

1970-luvun alussa Lapponialla tehtiin muotoilullisesti merkittävä kokeilu. Lapponia hankki Saksasta akryylimassan tuottamiseen tarkoitetun koneen. Koruja hahmotellessaan Weckströmin alkuperäisenä tarkoituksena oli aikaansaada tasaisen kirkkaita akryylimassoja hopean rinnalle. Akryylikone putkauttikin massaan höyryä, joka muodosti siihen ilmakuplia. Tuotannossa harmiteltiin ensin epäonnistumista, kunnes Weckström oivalsi näiden sattumanvaraisten kuplien tuovan koruihin jännittävää luonnetta. Yhdessä sinisten, vihreiden, punaisten ja liilojen väripigmenttien sekä pienenpienten kultahileiden kanssa akryylikoruista muodostui koruja, joista kukin oli oma uniikki yksilönsä. Tunnettuja esimerkkejä ovat mm. Avaruusomena- ja Kilimanjaro-riipukset sekä Kivettynyt järvi -sormus.

Kivettynyt järvi -sormus nousi kansainväliseen kuuluisuuteen vuonna 1971 marraskuussa, jolloin Yoko Ono vieraili John Lennonin kanssa The Dick Cavett Show'ssa. Oikeassa kädessään Yoko Onolla oli Petrified Lake- eli Kivettynyt järvi -sormus, jonka John Lennon oli ostanut lahjaksi puolisolleen Göteborgista.

Björn Weckströmin uralle muodostui merkittäväksi Planetaariset laaksot -korun päätyminen ensimmäiseen Star Wars -elokuvaan 1977. Edelleen Kalevalan myymälään Keskuskadulle suunnistaa jatkuvasti sekä suomalaisia että ulkomaisia turisteja ja korufaneja ihailemaan tätä maailmankuulua korua. Tarina on muodostunut suomalaisen korutaiteen legendaksi ja koru itse ikoniksi lajissaan. Korua ei ainoastaan ihailla, sitä myös ostetaan ja käytetään, kuten muitakin Weckströmin suunnittelemia koruja.

Björn Weckström on iloinen, että Lapponia-korut löytyvät nyt myös käytettyinä Kalevala Pidetty -secondhand-mallistosta.
– Se on tätä päivää. Lapponian koruja on jo pitkään ollut myynnissä secondhand-markkinoilla Suomessa ja ulkomailla. Kun Kalevala Koru tuo käytetyt Lapponia-korut myyntiin, ne ovat taidokkaasti heidän kultaseppiensä huoltamia. Luultavasti moni rasiaan jäänyt koru löytää vastaisuudessa uuden omistajan ja uuden elämän. Tarina jatkuu.  

Björn Weckström on suunnitellut ikonisimmat korunsa Lapponia Jewelrylle, joka siirtyi Kalevala Korun omistukseen v. 2005. Vuonna 2020 brändiuudistuksen myötä Lapponiasta tuli Kalevala. Samana vuonna Björn Weckström suunnitteli Kultarailo-korusarjan uudistuneelle Kalevala-brändille. Tänä päivänä Weckströmin ainutkertainen muotoiluperintö elää ja jatkuu Kalevala-mallistossa sekä taidokkaasti huollettuina secondhand-designkoruina Kalevala Pidetty -mallistossa.

Artikkelin kirjoittaja: Mari Wilenius

Björn Weckströmin suunnittelemia korutaideteoksia

Cataract-rannekoru – Kalevala-koru
Cataract-rannekoru hopea

Cataract-rannekoru hopea

Hinta ¥367,000
Hinta Alennustihinta ¥367,000
Björn Weckström
Planetaariset laaksot -kaulakoru
Planetaariset laaksot -kaulakoru

Planetaariset laaksot -kaulakoru

Hinta ¥515,000
Hinta ¥515,000 Alennustihinta ¥515,000
Björn Weckström
Sukkula-sormus – Kalevala-koru
Sukkula-sormus hopea

Sukkula-sormus hopea

Hinta ¥63,000
Hinta Alennustihinta ¥63,000
Björn Weckström
Gondan naamio -sormus – Kalevala-koru
Gondan naamio -sormus hopea

Gondan naamio -sormus hopea

Hinta ¥70,000
Hinta Alennustihinta ¥70,000
Björn Weckström
Darinan koru -rannekoru – Kalevala-koru
Darinan koru -rannekoru

Darinan koru -rannekoru

Hinta ¥150,000
Hinta ¥150,000 Alennustihinta ¥150,000
Björn Weckström