Planetaariset laaksot ja Tähtien sota

Björn Weckströmin 1960-luvun lopussa suunnittelemat Planetaariset laaksot ja Darinan koru ovat kansainvälisesti tunnetuimmat suomalaiset korut. Maailmanmaineeseen ne nousivat vuonna 1977 esiinnyttyään George Lucasin Tähtien sota -elokuvassa. Lue, miten korut päätyivät yhteen maailman suosituimmista elokuvista.

Keväällä 1976 Björn Weckström sai mielenkiintoisen puhelun George Lucasin sihteeriltä. Kävi ilmi, että Lucas tarvitsi näyttävät hopeakorut uutta elokuvaansa varten.

Lucas halusi nimenomaan Björn Weckströmin suunnittelemat korut - ilmeisesti Weckströmin luomien Avaruushopea-teemaisten korujen maailmanvalloitus oli tuottanut tulosta, ja omaperäinen muotokieli oli löytänyt ystävänsä. Sihteerin mukaan korujen tuli olla valmiit kuuden viikon kuluttua kuvattavaa kohtausta varten.

George Lucas ei vielä ollut tunnettu nimi Suomessa, eikä myöskään Weckström häntä tuntenut. Projekti vaikutti kuitenkin Weckströmistä mielenkiintoiselta ja hän vastasi toimeksiantoon myöntävästi. Avaruus ja science fiction olivat olleet teemoina läsnä hänen töissään jo aiemminkin, joten korujen suunnittelu avaruusseikkailu-elokuvaa varten oli jo ajatuksenakin kiinnostava.

Weckström alkoi hahmotella elokuvaan sopivaa kaulakorua, mutta työ keskeytyi, kun Lucasin sihteeri otti häneen jälleen yhteyttä. Kohtausten kuvauksia oli jouduttu muuttamaan ja korut tarvittaisiinkin jo viikon kuluttua. Aikataulun yllättävä tiukentuminen johti siihen, että jo aloitettua suunnittelutyötä ei voitu tehdä loppuun – viikko oli siihen liian lyhyt aika. Weckström totesi sihteerille tilanteen mahdottomaksi. Oli keksittävä nopea ratkaisu sopivien korujen löytämiseksi.

Hetken pohdinnan jälkeen keskustelu siirtyi jo olemassa olevaan korumallistoon. Elokuvaa kuvattiin Lontoon lähellä sijaitsevilla Elstree-studioilla ja sihteeri tiedusteli Weckströmiltä, oliko hänen muotoilemiaan koruja saatavilla Lontoosta. Bond Streetiltä löytyikin jälleenmyyjä, jonka yhteystiedot Weckström antoi sihteerille. Hän lupasi tuotantoryhmän käyvän tutustumassa mallistoon Lontoon liikkeessä.

Jonkin ajan kuluttua Weckstöm sai Telex-viestin, jossa kerrottiin tuotantoryhmän löytäneen Lontoosta juuri oikeanlaiset korut kuvattavaa kohtausta varten. Lucasin kerrottiin kehuneen koruja fantastisiksi. Weckström oli tyytyväinen projektin saatua onnellisen lopun, vaikkei edelleenkään tiennyt mihin elokuvaan korut tulisivat mukaan. Tämän viestin jälkeen ei tuotantoryhmän suunnalta enää tullut yhteydenottoja.

Tähtien sota -elokuvan piti tulla ensiesitykseen jo saman vuoden jouluna, mutta tuotannollisista syistä elokuvan julkaisu siirtyi seuraavan vuoden kesään. Suomen ensi-iltansa elokuva sai vasta 16.12.1977. Elokuvan ensimmäisiä näytöksiä oli ollut seuraamassa myös yksi Björn Weckströmin ystävistä, joka oli heti tunnistanut Weckströmin korut elokuvan loppukohtauksessa.

"Koru on pienoisveistos, jolla on ihminen taustalla."

– Björn Weckström

Kuuluisassa loppukohtauksessa Planetaariset laaksot ja Darinan koru nähtiin Prinsessa Leiaa esittäneen Carrie Fisherin yllä hänen luovuttaessaan urhoollisuusmitalit Luke Skywalkerille (Mark Hamill) ja Han Sololle (Harrison Ford).

Pian myös Weckström itse kävi katsomassa elokuvan saatuaan tiedon ystävältään, joka oli ylistänyt korujen saamaa roolia. Paikkana toimi helsinkiläinen elokuvateatteri Maxim. Omien korujen näkeminen valkokankaalla suuren luokan kansainvälisessä elokuvassa oli melkoinen elämys.

Suunnitellessaan vuonna 1969 lanseerattua Avaruushopea-sarjaa Weckström ei olisi osannut kuvitella millaisesta kultti-ilmiöstä Planetaariset laaksot ja Darinan koru tulisivat pääsemään osallisiksi.

Elokuvaa varten aloitetun suunnittelutyön keskeytyminen jäi vaivaamaan suunnittelijaa. Elokuvan nähtyään Weckström palasi alkuperäisten piirustustensa pariin ja kehitteli ideaansa pidemmälle.

Alkuperäisen idean pohjalta valmistui myöhemmin suunnitelma Poema-kaulakorusta, jota valmistettiin rajoitettuja eriä 90-luvulla.

Planetaariset laaksot on ikoni, johon aina uudet ja uudet sukupolvet rakastuvat. Kokeneiden kultaseppiemme osaavissa käsissä, omalla tehtaallamme Helsingissä, valmistuu edelleenkin Planetaariset laaksot -kaulakoruja valloittamaan sydämiä ympäri maailman. Tarina jatkuu.

Lue Kalevala Journalista Björn Weckströmin haastattelu, kuinka korujen ainutlaatuinen, veistoksellinen muotokieli syntyi.

Avaruus ei merkinnyt minulle vain ulkoavaruutta, vaan ihmisen omaa sisäistä tilaa (space).

Muotoilija-korutaiteilija-kuvanveistäjä-Björn-Weckström

Björn Weckström on ollut taiteilijana aina aikaansa edellä. Hänen korunsa ovat kuin pienoisveistoksia, joiden ajaton muotoilu ihastuttaa tänäkin päivänä.

Lue lisää Björn Weckströmistä muotoilijana.

Avaruushopea

Planetaariset laaksot -kaulakoru ja Darinan koru -rannekoru ovat ikonisimmat Björn Weckströmin suunnittelemat korut. "Avaruus ei merkinnyt minulle vain ulkoavaruutta, vaan ihmisen omaa sisäistä tilaa", kertoo Björn Weckström inspiraatiostaan. Katso mitä veistoksellisia koruja Avaruushopea-sarjaan kuuluu.

Planetaariset laaksot -kaulakoru
Planetaariset laaksot -kaulakoru

Planetaariset laaksot -kaulakoru

Hinta ¥515,000
Hinta ¥515,000 Alennustihinta ¥515,000
Björn Weckström
Darinan koru -rannekoru – Kalevala-koru
Darinan koru -rannekoru

Darinan koru -rannekoru

Hinta ¥150,000
Hinta ¥150,000 Alennustihinta ¥150,000
Björn Weckström
Sukkula-sormus – Kalevala-koru
Sukkula-sormus hopea

Sukkula-sormus hopea

Hinta ¥63,000
Hinta Alennustihinta ¥63,000
Björn Weckström
Gelo-korvakorut – Kalevala-koru
Gelo-korvakorut hopea

Gelo-korvakorut hopea

Hinta ¥70,000
Hinta Alennustihinta ¥70,000
Björn Weckström
Galaktinen tuuli -korvakorut – Kalevala-koru
Galaktinen tuuli -korvakorut hopea
Loppuunmyyty

Galaktinen tuuli -korvakorut hopea

Hinta ¥83,500
Hinta Alennustihinta ¥83,500
Björn Weckström
Gondan naamio -sormus – Kalevala-koru
Gondan naamio -sormus hopea

Gondan naamio -sormus hopea

Hinta ¥70,000
Hinta Alennustihinta ¥70,000
Björn Weckström
Galaktiset huiput -kaulakoru – Kalevala-koru
Galaktiset huiput -kaulakoru hopea

Galaktiset huiput -kaulakoru hopea

Hinta ¥429,000
Hinta Alennustihinta ¥429,000
Björn Weckström
Cataract-rannekoru – Kalevala-koru
Cataract-rannekoru hopea

Cataract-rannekoru hopea

Hinta ¥367,000
Hinta Alennustihinta ¥367,000
Björn Weckström

Taiteilija, kuvanveistäjä ja muotoilija Björn Weckström on
kansainvälisesti yksi menestyneimpiä suomalaisia taiteilijoita.